Lehdistötiedote 21.11.2017 vapaaseen käyttöön

Harvinaista taidetta Athos-Säätiön kartanossa

 

Sunnuntaina 26.11. Athos-Säätiön Luostarikeskus Panagiassa Hämeenlinnan Lammilla, Ronnin kylässä, pidetään harvinaisen tekstiilitaidenäyttelyn avajaiset. Avajaiset ovat säätiön päänäyttelytilana toimivassa kartanossa klo 13. Esillä on taidekutoja Julio Tubalin kudonnaistöitä. Myös taiteilija itse on paikalla.

Nyt jo seitsemissäkymmenissä oleva Julio Tubal on mielenkiintoinen ja todella kansainvälinen persoona: hänen isänsä oli italialainen, äitinsä filippiiniläinen, mutta hän itse on syntynyt Yhdysvalloissa, josta hän muutti Suomeen 1970-luvulla. Nykyisin hän on Suomen kansalainen.

Tubal on saanut taidekoulutuksen Yhdysvalloissa New Paltz State University'ssä ja on harrastanut taidekudontaa käytännössä koko elämänsä. Ensimmäisiin alan näyttelyihin hän osallistui jo 1970-luvun alussa New Yorkissa. Kaikki hänen työnsä ovat uniikkeja ja niissä on käytetty luovasti mitä erilaisimpia materiaaleja.

Rakkaudesta harrastukseen kertoo myös näyttelyn nimi: ”Elämäni taltioituna kudetöihin”. Näyttelyssä on yhteensä 37 kudontatyötä, joista monet ovat hyvinkin suuria. Kyseessä on myyntinäyttely. Näyttely jatkuu ensi vuoden toukokuun loppuun ja on auki päivittäin maanantaita lukuun ottamatta.

Vuonna 2012 perustettu Athos-Säätiö asettui Lammille, entiseen Ronnin kehitysvammaisten keskuslaitokseen kesällä 2013. Se järjestää alueellaan ympäri vuoden kursseja sekä korkeatasoisia näyttelyitä ja konsertteja yleensä klassisen musiikin alalta. Sattuessaan kuukauden viimeiseen sunnuntaihin taidekutoja Julio Tubalin näyttelyn avajaiset ovat poikkeuksellisen juhlavat, sillä niitä seuraa välittömästi Sibelius-konsertti, joka pidetään Athos-Säätiön auditoriossa klo 14. Konsertissa esiintyvät Erkki Palola (viulu), Rauno Jussila (piano) ja Sakari Pulkkinen (laulu).

Näyttelyn avajaiset konsertteineen ovat avoimia kaikille ja sisäänpääsy niihin on ilmainen.

Tarkempia tietoja säätiöstä ja paikasta löytyy Athos-Säätiön internet-sivuilta (www.athossaatio.fi).