Athosvuori - Ortodoksisuuden majakka 19.-21.5.2017

 

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiön tiloissa Lammin Panagiassa pidetään

19.-21. toukokuuta 2017

seminaari

"Athosvuori - Ortodoksisuuden majakka".

 

Seminaarissa tarkastellaan Pyhän Vuoren merkitystä alkuperäisen kristinuskon kantajana ja välittäjänä varhaisvuosisadoista aina meidän päiviimme saakka. Luennoissa keskitytään eri­tyisesti luostariniemimaalla historian aikana eläneisiin pyhittyneihin kilvoittelijoihin ja heidän opetuksiinsa. Athosvuoren kävijöille ja ystäville kirjoitetun kutsun seminaariin voi lukea täältä.

 

Seminaariin tulee pääpuhujaksi Pyhän Andreaan skiitan johtaja, arkkimandriitta Efraim. Hänen mukanaan Kreikasta saapuu seminaariin 20 hengen ryhmä. Muita seminaarin puhujia ovat pappismunkki Mikael Uuden Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarista sekä TT Hannu Pöyhönen ja TM Heikki Alex Saulamo Athos-Säätiöltä.

 

Arkkimandriitta Efraimin haastatteluun Aamun Koitto-lehdessä vuodelta 2002 voi tutustua täällä. Ja hänen vastauksensa kysymykseen Luomattomasta valosta on puolestaan julkaistu täällä

 

Seminaarin yhteydessä pidetään myös kirkkokellokonsertti, jossa kymmenhenkinen kirkonkellojen soittoon erikoistunut Nordic Bells-ryhmä soittaa Panagiaan huhtikuussa saapuneita kelloja. Nimekkäin konsertissa esiintyvä on Andrei Djachkov, joka on kuuluisa kirkonkellojen soiton mestari Venäjältä.

 

SEMINAARIN OHJELMA

 Athos-Säätiön Luostarikeskus Panagia, Lammi
19.–21.05.2017

ATHOSVUORI ORTODOKSISUUDEN MAJAKKA

Perjantai 19.05.

15:00 Tulo ja majoittuminen
16:00 Seminaarin avaus
16:15 Athosvuori pähkinänkuoressa: menneisyys ja tämä päivä (TT Hannu Pöyhönen)
18:00 Ehtoopalvelus
19:00 Iltapala
20:00 Athosvuori Ortodoksisuuden majakka I (Arkkimandriitta Efraim)

Lauantai 20.05.

06:00 Aamupalvelus ja jumalallinen liturgia
09:00 Aamiainen
10:00 Pyhät Ortodoksisen kirkon suola (TM Heikki Alex Saulamo)
11:00 Athosvuoren anti pyhiinvaeltajalle (Pappismunkki Mikael, Valamon luostari)
11:45 Päiväkahvi
12:30 Athosvuori Ortodoksisuuden majakka II (Arkkimandriitta Efraim)
14:00 Lounas
15:00 Kirkonkellojen soiton konsertti
16:00 Mahdollisuus tutustua Athos-Säätiön näyttelyihin ja tiloihin
18:00 Ehtoopalvelus
19:00 Iltatee

Sunnuntai 21.05.

06:00 Hetket ja jumalallinen liturgia
09:00 Aamiainen
10:00 Athosvuori Ortodoksisuuden majakka III (Arkkimandriitta Efraim)
12:00 Päiväkahvi
13:00 "Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö" – Miksi ja mihin Athosvuorta Suomessa tarvitaan?
    (TT Hannu Pöyhönen ja TM Heikki Alex Saulamo)
14:00 Seminaarin päätöslounas

 

Tarkempia tietoja seminaarista voi saada kirjoittamalla sähköpostiosoitteeseen: