Kaksi uutta supernovaa Athosvuoren pyhien tähtisikermään

 
Vain muutama päivä sitten, 1.9.2025, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti saattoi tiedoksi kaksi uutta Athosvuorella kilvoitelleen kanonisaatiota. Molemmat pyhät ovat taustaltaan romanialaisia. Tapahtuman poikkeuksellisuutta korostaa, että kumpikin nyt kanonisoiduista kuolivat 2000-luvulla, toinen heistä vasta vuonna 2011. Näin pikainen kanonisaatio kuvastaa heidän nauttimaansa varauksetonta arvostusta sekä Athosvuorella että heidän synnyinmaassaan.
 
Pyhäksi julistetut ovat Vatopedin luostarin alaisuudessa toimivassa Kolitsun skiitassa kilvoitellut Vanhus Dionysios (1909–2004) ja Suuren Lavran alaisuudessa toimivassa Pyhän Johannes Kastajan skiitassa kilvoitellut Vanhus Petronius (1914–2011).
 
Käydessäni ensimmäistä kertaa Athosvuorella vuonna 1988 kyselin siellä elävistä Vanhuksista, jotka ovat pyhien maineessa. Athosvuoren ”viiden kärkeen” luettiin yleensä Vanhus Paisios, Vanhus Porfyrios, Vanhus Efraim Katunakialainen ja nyt kanonisoidut Vanhukset Dionysios ja Petronius. Tämän kanonisaation jälkeen kaikki tuon ajan ”kärkiviisikon” jäsenet ovat jo virallisesti pyhiä, mikä on merkkitapaus Athosvuorelle ja universaalille Ortodoksiselle kirkolle ylipäätään, olemmehan me saaneet uusia esikuvia ja esirukoilijoita, joiden puoleen kääntyä. Heidän kanonisointinsa kertoo myös siitä, että ihmisten – niin munkkien kuin maallikoidenkin – hengellinen vaisto toimi oikein ja tunnisti heissä aidosti Jumalan armon poikkeuksellisen läsnäolon.
 
 

Teksti: Hannu Pöyhönen (Athos-säätiön ystävät -facebook)

 

Pyhittäjä Dionysios Vatopedilainen, Kolitsun skiitan Vanhus

(muistopäivä 11.5)

 


 
Vanhus Dionysios, toinen Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin 1.9.2025 pyhäksi kanonisoimasta athoslaisesta isästä, syntyi Romaniassa vuonna 1909 kahdeksanlapsiseen maalaisperheeseen nuorimmaisena. Romaniassa tapahtuneen ajanlaskumuutoksen takia hän lähti 1926 Athosvuorelle vain 17-vuotiaana ja omisti elämänsä siellä rukoukselle, askeesille ja hengelliselle ohjaukselle.
 
Athosvuorella pappeuteen vihitty Vanhus Dionysios eli Vatopedin luostarin alaisuuteen kuuluvalla romanialaisella Kolitsun skiitalla, jossa hänen asuttamastaan Pyhän Georgioksen keljasta tuli hänen aikanaan armon tyyssija ja turvapaikka monille pyhiinvaeltajille. Vanhus Dionysios kuoli vuonna 2004 kilvoiteltuaan Athosvuorella peräti 78 vuotta, niistä viimeiset sokeana.
 
Pyhittäjä Dionysiosta pidetään yhtenä Athosvuoren viime aikojen merkittävimmistä ohjaajavanhuksista. Hänen hengellinen opetuksensa ilmeni yksinkertaisina mutta syvällisinä neuvoina: ”Parasta aikaa rukoukselle on yö sitä edeltävän unen jälkeen, sillä silloin mieli on puhdas vaikutelmista.” Hän painotti henkilökohtaisen rukoussäännön ja Kirkon jumalanpalveluksiin osallistumisen merkitystä sanoen hänelle tunnusomaisesti: ”Munkin kaksi siipeä ovat rukoussääntö ja kirkossa tapahtuva jumalanpalvelus. Ja ne molemmat pitää suorittaa täydellisesti, ilman laiminlyöntejä.”
 
Vanhus Dionysioksen rakkaus ja armolahjat muuttivat monen hänen majalla käyneen elämän. Muun muassa Kreikan suurimman kirkollisen nettilehden perustaja ja omistaja, Georgios Theoharis, kertoi kerran käyneensä siellä kahden maallista elämää viettävän kollegansa kanssa. Molemmille pyhä vanhus sanoi sisäisellä näkemisellään hienotunteisesti jotakin, mikä sai heidät liikuttumaan kyyneliin asti ja aloittamaan aktiivisen kirkollisen elämän.
 
Vanhus Dionysioksen pyhät jäännökset nostettiin haudasta vuonna 2022. Sen yhteydessä Vatopedin luostarin igumeni kuvasi Vanhus Dionysiosta hengelliseksi isäksi, joka avasi sylinsä kaikille, kuten tuhlaajapojan isä.
 
 
 

Valokuva (© Αγιορειτική Φωτοθήκη) pyhästä Dionysioksesta ajalta ennen hänen sokeutumistaan.

 

 

Johannes Kastajan skiitan Vanhus pyhittäjä Petronius

(muistopäivä 24.2)

 


 

 

Vanhus Petronius Tanase, toinen Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin 1.9.2025 pyhäksi kanonisoimasta athoslaisesta isästä, syntyi 23.5.1914 maalaisperheeseen Romaniassa, jossa hän opiskeli teologiaa ja sen ohessa matematiikkaa ja filosofiaa. Jo nuoruudestaan asti hän haaveili munkkeudesta. Tämä johti hänet opintojensa jälkeen Sihastrian luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi vuonna 1940.

 

Kommunistihallinnon aikana Vanhus Petronius joutui usein vainotuksi uskonsa tähden. Vuosina 1964–1969 hänet määrättiin kotiarestiin eikä hänelle annettu lupaa toimia pappina.

 

Vuonna 1978 hän hakeutui Athosvuorelle ja asettui sen eteläkärjessä sijaitsevaan ja Suuren Lavran alaisuuteen kuuluvaan romanialaiseen Pyhän Johannes Kastajan skiittaan. Vuonna 1984 hänet valittiin Skiitan johtajaksi, jota tehtävää hän hoiti aina vuonna 2011 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

 

Vanhus Petronius vaikutti keskeisesti johtamansa skiitan ulkoiseen ja sisäiseen, hengelliseen uudistumiseen. Hänen persoonansa vaikuttavuudesta kertoo paljon, että kahteen otteeseen häntä pyydettiin Romanian kirkon patriarkaksi, mutta hän kieltäytyi siitä nöyryydessään ja myös haluamatta jättää rakastamaansa Athosvuorta, Jumalanäidin puutarhaa.

 

Nöyryys oli Vanhus Petroniuksen erityinen tunnusmerkki. Häntä lähellä eläneet sanoivatkin: ”Petronius oli nöyrin kaikista.” Juuri nöyryytensä vuoksi hän ei luostarinsa ruokalassakaan koskaan istunut johtajalle varatussa pöydässä vaan söi veljestön pöydässä, istuen samoilla penkeillä skiitan muiden isien kanssa. Elämänsä lopulla hänen selkänsä vielä köyristyi kovasti kuin vertauskuvana hänen nöyryydestään.

 

Vanhus Petronius rakasti jumalanpalveluksia. Pitkissä kokoöisissä palveluksissakin hän seisoi aina alusta loppuun säteillen ympärilleen sävyisyyttä ja hiljaista voimaa. Äidinkielensä lisäksi hän puhui sujuvasti kreikkaa ja ranskaa. Romanialaisten lisäksi monet kreikkalaiset munkit ja maallikotkin kävivät hänen luonaan kysymässä neuvoa.

 

Romanialainen piispa Varlaam sanoo Vanhus Petroniuksesta, että hän otti aina pyhiinvaeltajat ilolla vastaan ja puhui heille äänellä, joka kutsui kuulijaa syvään sisäiseen rukoukseen ja hartauteen. Eräs toinen Skiitalla käynyt romanialainen totesi: ”Kukaan Pyhän Johannes Kastajan skiitan kynnyksen ylittänyt ei voi unohtaa hänen kasvoiltaan heijastunutta valoa ja hengellisiä sanoja, jotka hän lausui penkillä istuessaan yleensä auringon nousun tai laskun aikaan.”

 

Vanhus Petronius ei ollut julistaja, vaan puhui lähinnä persoonallaan. Siitä huolimatta Skiitalla vuonna 2008 käyneelle suomalaisille pyhiinvaeltajille tarjoutui vieläpä pyytämättä harvinainen tilaisuus saada kuulla hänen opetustaan ryhmäläisiä kiinnostaneista aiheista, lähinnä rukouksesta ja nöyryydestä. Ryhmälle annettiin myös lupa nauhoittaa hänen puheensa, joka varmaan jossain vaiheessa julkaistaan kielellisesti stilisoidussa muodossa.

 

Vanhus Petronius oli viehättävä, unohtumaton ihminen, johon nyt hänen kanonisaationsa jälkeen voivat kaikki tutustua rukouksen kautta, hänen esirukouksiaan pyytäen.

 

 

Valokuva (© Sagesse-Orthodoxe.fr) pyhästä Petroniuksesta

 

Tiedot eri lähteistä koonnut: Athos-säätiön toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen