Eräs elämä... (osa 1)
Innokenti Mihailovitš Sibirjakov
ERÄS ELÄMÄ KRISTUKSESSA
(1 osa)
Pietari, vuodet 1894 ja 1895
Pääkaupungissa on meneillään oikeudenkäynti. Erään miljönäärin, siperialaistaustaisen kultakaivos- ja rautatieosakkeiden perijän, Innokenti Mihailovitš Sibirjakovin, käyttämiä rahavirtoja kirjataan dokumentteihin. Syyteenä on mielenvikaisuus, ”holtiton tuhlaus”. Kenelle 33-vuotias miljönääri on rupliaan jakanut? Millä summalla hän on omaisuuttaan keventänyt?
Tomskin yliopiston naisten korkeammat kurssit, noin 200 000 ruplaa...
Siperian bibliografian julkaisukustannukset...
Venäjän historiallisen bibliografian julkaisukustannukset...
Vuonna 1878 suurlahjoitus Irkutskissa palaneen köyhäintalon uudelleen rakentamiseksi...
Lahjoitus köyhien naisten yhdistykselle tyttöjen orpokodin perustamiseen...
Atšinskin yleisen kirjaston perustamiskustannuksia (avattiin vuonna 1887)...
Jakutian tutkimusmatkan kustannuksia...
Pietarissa tunnettulle luennoitsija P. F. Lesgaftille 200 000 ruplaa vuonna 1883 instituutin rakentamiseen...
50 000 ruplaa Venäjän ensimmäisen naisten lääketieteen instituutin perustamiseen...
150 000 ruplaa yhdelle Nizni Novgorodin luostareista...
Tuntemattomia määriä ruplia tuntemattomalle määrälle pyytäjiä (joita saattoi olla nelisensataa yhdenkin päivän aikana!)...
Lista tuntuu loputtomalta, sillä se alkaa jo opiskeluajoilta Pietarissa, jolloin Innokenti tuki köyhiä opiskelutovereita. Vai onko listalla vieläkin pidempi historia? Ulottuuko se isoveli-Alexanderiin, jolta liikenee julkisten koululaitosten tukemisen ohella 100 000 ruplaa Tomskin yliopiston rakentamiseen ja 50 000 ruplaa Irkutskin teknillisen korkeakoulun perustamiseen samalla kun hän rahoittaa parinkymmenen vuoden ajan (1870–1890) useita retkikuntia tutkimaan Siperian vesiväyliä? (Tunnetuinta retkikuntaa johti maineikas N. A. E. Nordenskiöld).
Alexander Mihailovitš Sibirjakov, Innokentin isoveli
Kuva: Wikipedia, public domain
Vai onko lahjoituslistalla tekemistä toisen isoveljen, Konstantinin, kanssa, joka innostui aikansa radikaaleistakin liikkeistä, mutta ei jättänyt tukematta koulumaailmaa ja opiskelijapiirejä? Tai ehkäpä veljesten rahankäyttö on perintöä heidän isältään, Mihail Aleksandrovitšilta, joka oli käyttänyt huomattavia summia erilaisiin hyväntekeväisyyshankkeisiin? Orpokodit, tulvien uhrit, Kristuksen Kirkastumisen luostarin Pyhän Innokentin kirkon rakennus, vanhusten almutalo ja tulipalossa tuhoutuneen teatterirakennuksen muiden muassa olivat saaneet aikanaan lahjoituksia tältä varakkaalta liikemieheltä.
Innokentin kohdalla kohtalokkaaksi osoittautuu kuitenkin yksi ainoa rupla. Sen vuoksi hän on kotiarestissa, hänen mielenterveydestään kiistellään, hänen omaisuutensa on jäädytetty ja hän on oikeudessa. Sen vuoksi pietarilaista ylimystöä on kerääntynyt kaupungin pormestari Viktor von Wahlin (1840–1915) johdolla oikeussaliin syyttämään nuorta miljonääriä. Sen vuoksi on kuulusteluja ja tutkintaa, laskentaa ja laskelmointia.
Tähän yhteen ruplaan pääsemme käsiksi pian. Sitä ennen kuitenkin astumme ajassa muutama vuosikymmen taaksepäin ja siirrymme Pietarista viisi ja puolituhatta kilometriä itäänpäin.
Irkutskin kaupunki, 1860
Siperialaisessa Irkutskin kaupungissa on 30. lokakuuta1 vuonna 1860. Kultakaivosten, rautatien ja varustamojen osakasomistaja ja tehtailija Mihail Alexandrovitš Sibirjakov ja hänen vaimonsa Varvara Konstantinova saavat viidennen lapsensa, Innokentin. Mihail-isän sukujuuret ovat siperialaisittain vanhat ja alueen äveriäimmät, mutta – kuten olemme jo todenneet – isän elämää ohjaavat korkeammat arvot, eikä hän kartuta omaisuuttaan ainoastaan lapsiaan varten vaan auttaakseen lähimmäisiään, erityisesti lähialueilla, Siperiassa.
Tihvinän aukio, Irkutskin kaupunki, vuonna 1865
K
Innokenti ei viidentenä lapsena jää kuopukseksi. Aiemmin syntyneitä sisaruksia, Olgaa (s. 1846), Alexanderia (s. 1849), Konstantinia (s. 1854) ja Antoninaa (s. 1857) seurannut Innokenti saa vielä pikkusisarekseen vuonna 1862 syntyneen Annan. Lapsuuden aika kuluu yltäkylläisyydessä, mutta sitä värittää isän jalomielinen hyväntekeväisyys. Isän ponnistelujen ansiosta kaikki lapset myös saavat erinomaisen koulutuksen.
Sibirjakovien talo Irkutskissa.
Kuva on Pyhän Andreaan skiitan kalenterista (2009)
Lapset jäävät äidistään orvoksi vuonna 1867,2 jolloin vanhimmat lapset ovat parinkymmenvuotiaita ja Innokenti 7-vuotias. Huolehtiva isä muuttaa perheensä Pietariin vuoden 1870 tienoilla ja itse puolestaan lähtee tuonilmaisiin helmikuussa vuonna 1874. Molempien vanhempien arkut lasketaan Pyhän Aleksanteri Nevskin Lavran hautausmaalle. Isän kuoleman aikoihin vanhin Olga-tytär on jo naimisissa ruhtinas V. V. Vjazemskin kanssa. Nuorimmaiset sisaruksista, Antonina, Innokenti ja Anna, muuttavat hänen kotiinsa, ja ruhtinas Vjazemskista tulee alaikäisten lasten virallinen huoltaja.
”Rikkauteni verrattuna siihen, mitä sieluni kaipaa, ei ole mitään”
Mihail-isän omaisuuden on arvioitu olleen hänen kuolemansa aikoihin noin viisi miljoona ruplaa hopeassa – hän omisti tusinoittain kultakaivoksia, erilaisia tehtaita, Bodaidon rautatien sekä höyrylaivayhtiöitä. Lapset perivät siis valtavan omaisuuden, ja 14-vuotiaan Innokentin perinnöksi määräytyy 800 tuhannen ruplan lisäksi osakkeita kultakaivoksista sekä höyrylaivayhtiöistä. Myös liikemiestaidoissa loistavan ja jopa isänsä hyväntekeväisyydessä voittavan Alexander-isoveljen kaupat pikkusisartensa tukemiseen lisäävät lasten omaisuutta. Konstantin-isoveljen ideologista vaikutusta pienempiin sisaruksiin pidetään merkittävänä – Innokentikin tutkii veljensä ja pikkusisarensa tavoin tolstoilaisuutta, mutta ajan aatevirtojen sijaan pitelee kiinni myös Ortodoksisesta uskosta.
Ehkäpä yhtenä vaikuttimena avoimen sydämen säilymiselle toimii tämän maailman petollisuuden ja rajallisuuden näkeminen. Herkkää sydäntä satuttavat tapaukset perhepiirissä. Alexander-isoveljen morsian pettää tätä, ja tämä tapaus saa Innokentin hylkäämään kokonaan ajatuksen avioelämästä itselleen. Elämän rajallisuus tulee jälleen vastaan Antonina-sisaren kohtalossa, kun hän sitoo näihin aikoihin avioliiton irkutskilaisen Kladishchevin kanssa, mutta seuraa yllättäen vanhempiaan tuonpuoleiseen elämään. Antonina kuolee alle 22-vuotiaana (vuonna 1879).
Innokenti valmistuu Bychkovin yksityiskymnaasista ja aloittaa elokuussa 1880 opinnot Pietarin keisarillisen yliopiston fysiikan ja matematiikan laitoksessa. Sairastumisten vuoksi yliopisto-opinnot katkeavat pariinkin otteeseen, ja yksityisopettajien vaatimat palkkiot ovat pöyristyttäviä. Innokenti päättää ryhtyä vapaaehtoiseksi opiskelijaksi ja jatkaa hyväntekeväisyyden parissa. Näihin vuosiin sijoittuu niin opiskelijoiden tukemista kotimaassa ja Euroopassa kuin edellä mainittu suurlahjoitus luennoitsija P. F. Lesgaftille tulevan kuuluisan instituutin rakentamiseen.
Erityisenä vahvistuksena uskolle toimii kuitenkin Euroopan matka, jolta Innokenti palaa kotimaahansa pettyneenä länsimaisenkin ihmisten ahneuteen:
”Kuinka ihminen on tyhjä elämässään, kuinka merkityksettömiä kaikki hänen tarpeensa ovat (…) Kuinka ahne on koko ihmiskunta pyrkiessään vaurauteen? Mutta mitä se tuo meille ... Yhden surullisen pettymyksen. Tässä olen, miljonääri, ja "onneni" pitäisi olla täydellinen. Mutta olenko onnellinen? Ei. Koko rikkauteni verrattuna siihen, mitä sieluni kaipaa, ei ole mitään – tomua ja tuhkaa...”
Matkan jälkeen Innokentia nähdään usein Pietarin kirkoissa. Rahavirrat kääntyvät erityisesti kirkon hyväksi, mutta aina riittää myös yksittäisille ihmisille, jotka jonottavat oven takana. Näihin aikoihin (1889) Innokenti tutustuu athoslaisen Pyhän Andreaan skiitan Pietarin kaupunkiedustuston igumeniksi vuoden 1888 lopulla valittuun pappismunkki Davidiin (+1931), josta tulee myöhemmin hänen hengellinen isänsä. Tuttavapiiriin tulee tässä vaiheessa myös Pietarin edustalla Kronstadtissa palveleva seurakuntapappi Johannes, mutta ennen näiden hengen miesten esittelyä pysähdymme yhden ruplan äärelle. Sen ruplan, josta aloitimme.
JATKUU...
2Äidin kuolinvuodesta tosin löytyy eri lähteistä hieman eri tietoa. Jotkut sijoittavat tuonilmaisiin siirtymisen jo vuoteen 1863. Toiset puolestaan mainitsevat sen tapahtuneen vuonna 1870.
